Uutisia arjen keskeltä

Elämä alkaa pikku hiljaa asettua aloilleen täällä Sansilla ja rutiinit pyörittävät arkea jo aika tehokkaasti. Stone Town on aivan ihana tuhansine pikku kojuineen, kahviloineen, mutkikkaine kujineen ja aina joskus jonkun talonnurkan takaa vilahtaa turkoosi meri. Aaaah, autuutta! Silloin tällöin karkaan yksikseni tutkiskelemaan noita idyllisiä kujia ja löytämään oman Stone Townini, enkä sitä mikä on kaikille tarjolla turistioppaiden ja karttojen kautta. Sansibar on vielä toistaiseksi sen verran turvallinen paikka, että myös valkoihoinen, nuori nainen voi liikkua täällä yksin suhteellisen rauhassa. Turismi kasvaa kuitenkin 10 % joka vuosi ja ennen niin tiukka muslimiyhteisö alkaa osoittaa maallistumisen merkkejä.

Päällisin puolin tämä paikka vaikuttaa lähestulkoon paratiisilta. Köyhyys, aids, kasvava rikollisuus ja huumeet ovat kuitenkin kolikon toinen puoli ja valitettavan moni edellä mainituista ongelmista ovat tavalla tai toisella turismin seurausta. Valkoihoinen on täällä aina rikas mzungu, josta helposti yritetään hyötyä kaikin mahdollisin keinoin ja vaikka kuinka yrittäisi elää samaa arkea paikallisten kanssa niin omaa ihonväriäänhän ei voi muuttaa. Olen kovasti joutunut pohtimaan nykyajan lähetystyön ja kristillisen kehitysyhteistyön toimivuutta ja oikeutusta. Kielimuuri ja kulttuurierot estävät minua täysin sopeutumasta yhteisöön, jossa tällä hetkellä elän ja vaikutan. Vaikka asuisin Tansaniassa seuraavat kolmekymmentävuotta puhuen täydellistä swahilia, uskollisesti sitoutuen paikkaan ja ihmisiin niin kykenisinkö koskaan täysin ymmärtämään afrikkalaista mentaliteettia ja ajatusmaailmaa? Myös Suomessa olisi paljon rakkaita ihmisiä ja läheisiä, jotka tarvitsevat tukea ja ystävää rinnalle kulkemaan.

Oli asia niin tai näin, uskon kuitenkin, että ihminen on onnellisimmillaan ollessaan sillä paikalla jolle Jumala on hänet asettanut. Jo näiden muutamien viikkojen aikana, jotka olemme täällä ollet, on elämäämme tullut ihmisiä joihin ystävystyä ja joille osoittaa Jumalan rakkautta monin eri tavoin. Sansibarin pieni, mutta varsin tiivis suomalaisyhteisö, yövartija Jackson, taloudenhoitajamme Rahma ja keskuksen muut työntekijät ovat niitä ihmisiä joiden rinnalla nyt kulkea, joilta oppia ja joita rakastaa. Näitä ihmissuhteita saa myös muistaa iltarukouksessa ken haluaa. :)

Onnellista ja kirpeän kaunista syksyä teille kaikille!!

- Maija

Ensimmäinen viikko takana...

Lentokoneesta näkyi loistavasti Kilimanjaro.

Eka viikko Sansibarilla on siis takana ja ensimmäiset kosketukset arkiseen aherrukseen ovat olleet upeita ja... hikisiä. Uskomaton kuumuus kohtasi meidät kun astuimme lentokoneesta ulos. Farkut ja t-paita oli viiminen virhe ja ne meni samantien "vaihtoon" kun pääsimme terminaaliin sisälle. Lämpöä on riittänyt joka päivä +30:stä aina +36:een asteeseen!
Joka paikassa on todella rehevää ja kaunista. Valkeat hiekkarannat reunustavat saarta, joka tuntuu kelluvan turkoosissa meressä keskellä Intian Valtamerta. Ensimmäinen viikko meni tutustuessa Stone Towniin ja niihin mahtaviin saloihin, joita se kätkee sisäänsä. Täytyy sanoa, että en ole koskaan käynyt niin sokkeloisessa ja tiiviisti rakennetussa kaupungissa kuin Stone Town on. Jos ahtaat mielessäsi vaajaa miljoona ihmistä neliökilometrille niin uskon, että se ei ole kaukana totuudesta. Kaupunki on kuitenkin täynnä pieniä puoteja, joista saa kaikkea autonvetoakselista nenäkarvojenpoistolaitteeseen ja jäätelöön. Kujat täyttyvät mahtavista tuoksuista ja kauniisti hymyilevistä ihmisistä, joiden ystävällisyys on sanoinkuvailematonta. Tärkeimmät paikat kuten "supermarketit", tori, kahvilat, posti, jne. tulivat nopeasti tutuiksi ja muutamassa päivässä olimme kuin kalat vedessä ihmisiä vilisevällä torillakin.
Asunnot nuorisokeskuksella olivat vaatimattomammat kuin olin aluksi osannut odottaa, mutta ensimmäisen päivän jälkeen se jo tuntui kotoiselta ja mukavalta. Nyt siitä on tullut koti.
Minä ja Mikko asumme samassa huoneessa (eri sängyissä) ja Maija saa nauttia yksin omasta "lukaalistaan". Huoneet ovat noin 8 neliön kokoisia ja niissä on molemmissa tuuletin ja ilmastointi. Maijan huoneesta avautuu parvekenäkymä suoraan tunkiolle. Sääskiverkot löytyy, joten malariahyttysistäkään ei ole tarvinnut olla huolissaan. Nuorisokeskuksella on töissä eräs kristitty nuori nainen, joka tekee meille todella maittavat ruoat sekä siivoaa huoneet ja pesee pyykit. (Hänen nimeä en uskalla tässä mainita, mutta muistakaa rukouksin). Siitä on ollut suuri apu, koska päivän aikana kuumuus vie voimat melko tehokkaasti ja intoa ruuan laittamiseen ei ole vielä tähän mennessä löytynyt. Meidän oleskelu nuorisokeskuksella on tuonut työttömälle nuorelle naiselle työn, josta me maksamme hänelle palkkaa joka kuukausi.
Täällä on saanut kuulla uskomattomia tarinoita siitä miten Jumala on pitänyt ihmisistä huolen, parantanut sairaita, ja antanut ihmisille toivon. Paljon on kuitenkin vielä niitä Jumalalle rakkaita ihmisiä, jotka tarvitsevat tuntea olonsa rakastetuksi, ja joiden puolesta saadaan rukoilla.
Islam näkyy voimakkaasti katukuvassa ja ihmisten puheissa. On mielenkiintoista miten ihmisten olemuksista ja puheista on erotettavissa pelkoa ja epävarmuutta. Täällä on suhteessa vähän rikollisuutta, mutta joitain tarinoita on pikku hiljaa alkanut kantautua meidänkin korviin. Rukouksia otetaan vastaan turvallisuuteen (ja kaikkeen muuhunkin) liittyen, koska murhia ja varastamisia täällä näyttää tapahtuvan, eikä ihmishenki täälläkään maksa mitään. Varastamisesta selviää hyvällä tuurilla käden katkaisulla, mutta joiden ihmisten mukaan siitäkin voi jo päästä hengestään. Varaa ei siis oo töppäillä pahemmin ja rahoistaan on pidettävä hyvä huoli.
Kuitenkin loppujen lopuksi täytyy sanoa, että Sansibar on murskannut suurimmatkin haaveeni sen ihanuudellaan ja uskomattomalla kauneudellaan! Jatkuva lämpö, aurinko, turkoosi meri, tuoksut, paikallinen ruoka ja juttutuokiot paikallisten kanssa, ai että! Voin suositella tätä jokaiselle tuntemalleni ihmiselle. Mutta älä tule vain hetkeksi. Tuu oikein ajan kans... =)
Jahas, pitääpä lähteä hinkkaamaan hammastahnaa snorkelin linsseihin. Huomenna lähetään saaren pohjoiskärkeen snorklailemaan ja kattoon josko siellä olis delfiinejä...
Kwa heri!

-Hannu-